Dwan jällen johtoon durrrr-Challengessa

Tom Dwan ja Patrik Antonius ovat tähän mennessä pelanneet kolme kierrosta durrrr-challengessa viimeisen viiden päivän aikana, ja vaikka Dwanin johto on tällä hetkellä n. 67 000 dollaria, on tilanne kiperä. Johto on suhteellisen niukka, ja Antoniuksella lienee hyvät mahdollisuudet saavuttaa Dwan millä kierroksella hyvänsä, sillä nämä pokerin ammattilaiset ovat pelanneet vasta 6 633 kättä - eli n. 13 prosenttia durrr Challengen vaatimasta 50 000 kädestä. Kierroksella pelattiin 704 kättä, eivätkä summat pysyneet todellakaan pieninä. Suurin pelikierroksella yhdellä kerralla voitettu summa on Antoniuksen kaappaama 163000 dollarin parempaa puolta edustanut potti, kun taas toiseksi suurimmaksi jäi Dwanin voittama yli 142 000 suuruinen summa.

Dwan sai Antoniuksen kiinni voittamalla kolme yli 100 000 dollarin pottia, ja hallitsemalla lopun peliä Dwan vei lopulta koko kierroksen nimiinsä. On kuitenkin muistettava, että Dwan johtaa vain yhden sisään-oston verran. Kun otetaan huomioon, että sisään-oston suuruus on yleensä 40 000 ja 60 000 dollarin välillä, ei Dwanin johto ole paljoa yhtä sisään-ostoa suurempi.

Durrrr-Challengen aikana Dwan on enimmillään johtanut 245 519 dollarin verran, kun Antoniuksen johto on enimmillään ollut 135 472 dollaria. Pelaajilta puuttuu vielä 43 367 käden verran pokerinpeluuta turnauksen vaatimasta 50 000 kädestä, joten jäämme odottamaan jännityksellä jospa pojat ehkä vielä pääsevät suurempiin summiin käsiksi.